Usein kysytyt kysymykset

Yleisin menetelmä Viljo lannoitteen levityksessä oli keskipakolevittimellä tehty levitys, joko tasausäestettyyn, suoraan kevytmuokattuun tai kynnettyyn peltoon. Jos lannoite levitetään muokattuun peltoon, pelto täytyy kylvää välittömästi lannoitteen levityksen jälkeen tai sitten pelto täytyy muokata vielä kerran, niin että lannoite tulee mullattua. Viljo – lannoitteen sisältämä liukoinen ammoniumtyppi on herkkää haihtumaan ja siksi multaaminen on syytä tehdä välittömästi, ennen, kuin murske pääsee maanpinnalla kostumaan. Toinen yleinen tapa on lannoittaa suoraan kevytmuokattuun tai kynnettyyn peltoon, jonka jälkeen pelto tasoitetaan tai muokataan ja samalla lannoite mullataan. Kun näin menetellään, menevät Viljot usein aika syvälle maahan jopa 5-10 cm syvyyteen. Maassa Viljo-murskeet kostuvat ja ravinteet alkavat vapautua pieneliöstön ja kasvien käyttöön. Kylvömuokkausta ja kylvöä voidaan siirtää näin useita viikkoja ja silti Viljon ravinteet säilyvät tallessa ja ovat heti kylvön jälkeen kasvien käytössä. Näin lannoitteen levitys voidaan toteuttaa tehokkaasti kerralla vaikka naapurien yhteistyönä ja kylvöt voi kukin tehdä loppuun pelloilleen sopivimmalla aikataululla.

Esikasvina apilanurmi

Viljo-kyselyyn vastanneet olivat käyttäneet keskimäärin 600 kiloa hehtaarille Viljoa. Määrä vastaa noin 45–50 kilon keinolannoitetyppeä ja noin 6 kilon fosforilannoitusta lannoitusvuotena. Jos viljelymaan kasvukunto on hyvä ja maassa on riittävästi kosteutta, tällä lannoitusmäärällä saadaan viljasatoa jo yli 3000 kiloa. Vehnä ja ohra vaativat tavallisesti hieman runsaamman lannoituksen, mutta kauran viljelyssä 600 kiloa hehtaarille on aivan sopiva määrä. Rypsin lannoitustarve riippuu esikasvista. Jos esikasvina on käytetty apilanurmea, niin 400–600 kiloa Viljoa riittää. Mutta viljan jälkeen tarvitaan yli 1000 kiloa hehtaarille kunnollisen satomäärän varmistamiseksi. Härkäpavun viljely on lisääntynyt vuoden 2009 aikana. Jo 400–500 kilon Viljo-lannoitus hehtaarille näyttää antavan hyvän sadon ja nopean kasvuun lähdön, jolloin härkäpapu pystyy kilpailemaan paremmin rikkakasvien kanssa.

Suuri sadon määrä ei aina takaa viljelyn kannattavuutta. On kuitenkin huomattava, että kun peltojen kuntoa parannetaan pitkäjänteisesti Viljon avulla, niin maan fosforitilannetta ja useiden hivenravinteiden määrää voidaan nostaa. Näin peltojen keskisadot nousevat ja koko viljelykierronaikainen kannattavuus paranee. Lisäksi Viljo-lannoitus parantaa tuotteiden laatua. Esimerkiksi vehnän valkuaispitoisuus on noussut monien viljelijäkokemusten perusteella 1-2 prosenttiyksikköä jo 600–800 kilon Viljo lannoituksella.

Luomulannoituksen tulee perustua viljelykierron biologiseen typensidontaan ja tilan omien ravinteiden kierrätykseen, kuten karjanlannan käyttöön. Tilan ulkopuolisia ravinnelähteitä saa käyttää vain täydentämään tätä omavaraista lannoitusta. Täydennyslannoitteiden käyttö on sallittu, jos riittävää ravinnemäärää ei voida saavuttaa käyttämällä monivuotista viljelykiertoa ja luomutuotantoyksiköistä saatavia eloperäisiä lannoitteita. Täydennyslannoitteiden käyttötarpeen perustelut on kirjattava luomusuunnitelmaan tai lohkokohtaisiin muistiinpanoihin.

Tavanomaisessa viljelyssä Viljo-lannoitteita saa käyttää samalla tavalla kuin mitä tahansa kaupallista lannoitevalmistetta. Ainoastaan 21 vuorokauden sadonkorjuukielto lannoittamisen jälkeen tule ottaa huomioon, kuten myös luomuviljelyssä. Tämä tehdään kirjaamalla käyttömäärä ja käyttöpäivä lohkokorttiin, johon merkitään myös milloin satoa lohkolta saa korjata.

Yhdistelmäkylvökoneet on varustettu hyvin erilaisilla syöttölaitteilla ja toimintaperiaatteet eroavat eri merkkien ja mallien välillä niin paljon, ettei mitään yhtenäistä vastausta voi antaa. Viljelijäkokemusten perusteella Viljo lannoitteet toimivat kohtuullisen hyvin yhdistelmäkoneissa. Säkissä oleva jauhe tukkii
joissain malleissa syöttölaiteita, jolloin levitysmäärä jäi pieneksi. Myös pohjaseula oli joissain levittäjissälannoitteen juoksevuutta jarruttamassa.

Useimmat konemallit voivat sijoituslannoituksessa läpäistä normaali säädöillä vain 400-700 kiloa hehtaarille. Tämä määrä riittää useimmille kasveille, mutta esimerkiksi 2009 kesällä olisi kevätvehnälle pitänyt käyttää Viljoa noin 1000 kiloa hehtaarille, jotta valkuaispitoisuus olisi noussut riittävän korkeaksi.

Kun aloittaa Viljo-lannoitteen käytön yhdistelmäkylvössä, kannattaa ensin kokeilla omalla koneellaan pienellä alalla ja pienellä lannoitemäärällä. Jos ongelmia esiintyy, pitää katsoa koneen säätöjä, lisävarusteita ja seuloja ja yrittää selvittää, missä voi olla vika, jos koneella ei saa levitettyä riittävästi Viljo-lannoitetta hehtaarille.  Vanhat kolopyöräsyötöllä toimivat koneet näyttävät toimivan luotettavasti, jos täyttösäiliön päällä on seula, joka ottaa mahdolliset paakut pois.

Viljo lannoitteiden tuotekehitys on edennyt käytettävissä olevien raaka-aineiden ja laitteiden mukana. Vuonna 2009 oli tarjolla 4 mm pellettiä ja 3-5 mm kokoista mursketta. Kumpikin lannoite näytti toimivan hyvin keskipakolevittimissä, mutta sijoituslannoituksessa mursketta meni enemmän läpi koneista hehtaarille. Levityksen suurin ongelma on ollut rakeen tai murskeen jauhautuminen. Jauhautuminen voitaisiin estää tekemällä hyvin kovia pellettejä, mutta sitten ongelmaksi tulisi se, etteivät pelletin ravinteet enää vapautuisi kovin nopeasti kasvien käyttöön ja osa typestä menetettäisiin valmistuksen yhteydessä.

Vuodelle 2010 tulee olemaan tarjolla vain yhtä murskeista tuotetta, josta poistetaan pöly ja jauho seulomalla mahdollisimman tarkkaan pois. Jos tuotteita joudutaan varastoimaan tilalla pidempään, pitää säkit peittää ja asettaa lavojen päälle, ettei maakosteus pilaa tuotteen laatua.

Täydennyslannoitteiden käyttötarve täytyy aina olla perusteltua maan ravinnetilanteella, ravinnetaselaskemalla tai viljelykasvin ravinnetarpeella. Perustelut täytyy kirjoittaa joko viljelysuunnitelmaan tai kyseisen vuoden lohkokorttiin. Ravinnetaseesta tehdään erillinen laskelma, jossa osoitetaan että pellolta otetaan viljelykierron kuluessa enemmän ravinteita kuin sinne lannoitteissa annetaan.

Käytettyinä lannoitteina lasketaan pellolle levitetty karjanlanta, maanparannusaineet, viherlannoitus ja biologinen typensidonta. Pellolta korjattuna satona ja sen mukana pois viedyt ravinteet vain sen mukaan, mitä todellisuudessa on satona korjattu talteen. Näin saadaan selville pellon ravinnetase. Jos ravinnetase on negatiivinen, eikä maan ravinnetila ole poikkeuksellisen korkea, voidaan täydennyslannoitusta käyttää peltojen ravinnetilan ylläpitoon.

Ympäristötuen kannalta Viljo-lannoitteet ovat ongelmattomia. Vain siinä tapauksessa, että lohkon fosforitilanne on korkea tai arveluttavan korkea ja on tarkoitus viljellä tavallisia peltokasveja, ei Viljo lannoitteita saa käyttää, koska ne sisältävät fosforia. Perunalle ja sokerijuurikkaalle voi käyttää Viljoa myös pellon ravinneluokassa korkea ja useimmille puutarhakasveille joka tapauksessa.

Viljo-lannoitteen typestä ja fosforista lasketaan käyttökelpoiseksi ympäristötukijärjestelmässä vain vesiliukoinen osuus. Vesiliukoista typpeä Viljo lannoitteet sisältävät 2,5 % ja vesiliukoista fosforia 0,15 %. Lisää tietoa fosforin laskennasta löytyy Elosato –sivuilta.

Luomusopimus ja kalkitus – ylläpitokalkitus

Ympäristötuen ehtona on myös peruskalkituksesta huolehtiminen. Viljo –lannoitteet eivät ole kalkitusaineita, mutta Viljo sisältää aika paljon kalsiumia. 1000 kiloa Viljoa vastaa noin 350-400 kiloa maatalouskalkkia kalsiummäärältään, mutta välitöntä kalkitusvaikutusta Viljolla ei ole.

Viljo –lannoitteen ravinteet ovat sitoutuneet kalsiumiin. Happamassa maassa kalsium vapautuu nopeammin, jolloin myös esimerkiksi fosfori tulee nopeammin kasvien käyttöön. Typen käyttökelpoisuuteen pH:lla ei ole niin suurta vaikutusta.

Valmistamme erän 8-5-1 jauheista Viljoa kysynnän mukaan. Jauhemainen lannoite on hieman rakeista halvempaa, mutta sen levittämiseen sopivat vain kalkinlevittimet ja kalkinlevitykseen sopivat pintalannoittimet. Siksi se sopii vain niille viljelijöille, joilla on sopivaa kalustoa käytettävissään. Jauhemaisen lannoitteen ravinteet vapautuvat kasvien käyttöön kosteassa maassa nopeammin kuin rakeisen, mutta sitä ei saa käytössä olevilla koneilla sijoitettua siementen lähelle, kuten rakeisen lannoitteen voi. Karjanlannan tarkkuuslevittimiä on myös käytetty jauheen levittämiseen, mutta niiden toimivuus on riippunut koneen toimintaperiaatteesta.

Myös lihaluujauhoa voi ostaa sinällään lannoitteeksi, joka on kaikkein halvinta. Lihaluujauhon ongelmana on vain se että ympäristötuessa lihaluujauhon fosforin käyttökelpoisuus määritellään neutraaliin ammoniumsitraattiin liukenevan fosforin mukaan, jonka pitoisuus on 3,9 %.

Viljo –lannoitteen ravinteista typpi tulee kasvien käyttöön suurimaksi osaksi jo ensimmäisen kasvukauden aikana. Siksi lannoitetta ei kannata käyttää kerralla kovin suuria määriä ja lannoitteen levitys tulee tehdä mahdollisimman tasaisesti.

Viljo –lannoitteen käyttöä vuositasolla rajoittaa ensimmäiseksi nitraattidirektiivi, jonka mukaan vuositasolla saa käyttää vain 170 kg typpeä hehtaarille kokonaistyppipitoisuudesta laskien. Ympäristötuen typpilannoitusta rajoittavat määrät lasketaan liukoisen typen pitoisuuden mukaan, mutta esimerkiksi multamaalla voi nämäkin rajat tulla vastaan. Fosforin osalta ei ole muuta rajoittavaa tekijää, kuin jos maan ravinnetila on niin korkea, ettei fosforilannoitusta saa käyttää lainkaan. Fosforin osalta useamman vuoden jatkuvassa käytössä tulee rajoitus sitä kautta, että maan fosforitila nousee useamman vuoden perättäisellä käytöllä luokkaan korkea tai erittäin korkea, jos ravinnetaseet eivät ole olleet kohdallaan.

Luomuviljelyssä lannoitus perustuu biologiseen typensidontaan. Hyvä apilanurmi voi sitoa vuodessa 100-150 kiloa typpeä hehtaarille, josta suuri osa korjataan satona talteen (jos heinä korjataan) ja loppu jää maahan lisäämään maan typpivarantoja sekä humuspitoisuutta.

Kuinka paljon typpeä jää sitten seuraavan viljelykasvin käyttöön? Nurmen jälkikasvivaikutuksen arvioiminen on vaikeaa, mutta mitä vanhempi apilanurmi on, sitä enemmän humuspitoisuus lisääntyy ja samalla välitön lannoitusvaikutus heikkenee. Ensimmäisen vuoden vahvan apilanurmen jälkeen voidaan suoran typpilannoitusvaikutuksen olevan noin 50-80 kiloa hehtaarille. Jos nurmesta on heinäkuun alussa korjattu sato, niin se ei juurikaan vähennä jälkivaikutusta, mutta jos myös toinen sato on korjattu, pienenee jälkivaikutus ainakin 20 %. Vahvan apilanurmen jälkeen Viljo –lannoituksen käyttö on harvoin taloudellisesti kannattavaa.

Toisen ja kolmannen vuoden apilanurmen jälkivaikutus on jo selvästi pienempi ja riippuu voimakkaasti apilan määrästä. Jos apilaa on kasvustossa niin paljon, että nurmi näyttää apilanurmelta, mutta heinää on vähän näkyvissä kasvustossa, voi jälkivaikutuksen vastaavan noin 20-50 kilon typpilannoitusta. Tällaisen nurmen jälkeen esimerkiksi vehnää viljeltäessä kannattaa käyttää Viljoa noin puolet tavallisesta määrästä eli noin 300-500 kiloa hehtaarille.

Jos halutaan normaali sato viljasta eikä esikasvivaikutusta ole vielä käytettävissä, pitää Viljoa käyttää niin paljon että laskennallinen typpitarve tulee tyydytettyä. Usein varsinkin savisilla mailla lasketaan että viljan lannoituksessa pitää antaa 80-90 kiloa typpeä. Tällöin Viljoa pitää käyttää 1000 – 1150 kiloa hehtaarille. Tällä käyttömäärällä on saatu tavanomaisessakin viljelyssä aivan vastaavia satoja kuin keinolannoitteilla. Maan multavuus tai ravinnetila voi alentaa lannoitustarvetta, mutta yleisesti siirtymävaiheviljelijät käyttävät 750–1250 kiloa Viljoa hehtaarille ja ovat tyytyväisiä siihen, että naapurit eivät huomaa eroa aikaisempaan viljelyyn.

Patenttikalin ja kaliumsulfaatin raaka-aine on suoraan kallioperästä louhittu ravinnepitoinen suola. Kaliumsulfaatissa on K ja S suoloja ja patenttikalissa K, S ja Mg suoloja. Omenalle taitaisi olla tuo patenttikali tarpeen, jos Mg luku ei ole hyvä.

Liukoisen kalin puute on aika kova, mutta jos varastokalin tilanne on hyvä, voi jatkossa liukoista kalia saada omenapuille kylvämällä heinäkasveja riviväleihin ja niittämällä tai murskaamalla sitten tämän kasvuston peltoon, voi nostaa liukoisenkalin määrää maassa. Ainakin kasvihuonetuotannossa ruohosilpun käyttö on nostanut hyvin liukoisen kalin määrää. Mutta jotta omenapuut  saa hyvään kasvuun, kannattaa käyttää kalisuolalannoitusta nostamaan aluksi liukoisen kaliumin määrää maassa(parantaa nuorien puiden talvehtimista). Käyttökelpoista hitaammin kasvien käyttöön tulevaa kaliumia saa kypsästä naudanlantakompostista tai naudan ja hevosenlannan seoskompostista, jota tiedän käytetyn marjaviljelmillä ja hedelmätahoissa hyvällä menestyksellä. Tuo 400 kg /ha kaliumia on aivan liikaa (maa silloin todellakin jo suolaantuu), mutta jos se on esimerkiksi patenttikalin määrä, se voisi olla hyvinkin sopiva annos.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli jotakin apua. Aina kannattaa kysellä. Niin tulee uusia näkökatoja asioihin.